Matti Johannes Koivu kertoi hauskimmat välispiikit eilen, ja kertoi lastenhoitovinkkejä kainalopierujen kera, ja kuinka mukava alue on Hertsika, Herttoniemi. Hän esiintyi samalla lavalla kuin The Shrieks, siinä muuttoliikkeen rekalla, ja oli sopivan ironista vastapainoa hurjista ja hyväntuulisista naisista koostuvaa psychobillyä ja punkkia vetävää Shrieksille. Mies voi olla, ja pitääkin olla herkkä, hassu ja ironinen lauluntekijä. Ja soittaa akustista kitaraa.... Uskoa, että Helsingissä on huudeja, jossa in ihan jees tehdä musiikkia, ja asua.
Nice free concert in the familiar and artistic hoods of Herttoniemi, eastern Helsinki, Finland. by Satu Ylavaara Photography 2018:
Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
Matti Johannes Koivusta twitterissä:
Oikeudenmukaisuudesta on tullut ongelma. Se on tällä hetkellä kaikkialla, mutta kukaan ei osaa määritellä sitä. Onko aina ollut näin? Matti Johannes Koivu selvittää. Uusi sarja Oikeudenmukaisuuden historia @yleradio1 klo 13. Myös @yleareenahttps://t.co/n6GQxlnvh9
Great gig yesterday at Herttoniemi Block Party HBP18 in cozy athmospshere. Free concerts in 8 stages, one of theme these lovely creatures of psychobilly and punk: The Shrieks. Block Partyy ws in re there was no cars - wonderful to walk in peace in pavement and in pedestrian crossing where no men is trying to kill you by driving over you. In Helsinki is always these stupid men who try to kill you in pavement, last time one guy tried to drove over me ON PAVEMENT.
25.08.2018 oli oikein mukava päivä, rauhallinen ja suuri tapahtuma, jossa oli turvallista juoda paikallista kahvia 2€ muki, ja kuunnella paikallista musiikkia ilmaiseksi. Kahdeksalta eri lavalta. Ja mitä parasta - kukaan äijä ei ajanut päälle suojatiellä eikä edes jalkakäytävällä! Block Party oli autoilta kielletty alue, jossa lapsillakin oli kerrankin turvallista liikkua. The Shrieks veti psychobillyää ja kaikuja oli mm ruotsalaisesta punkista tyyliin Asta Kaskin Psykisk instabil.
by Satu Ylavaara Photography 2018:
Vuoden ihanin, friikein, kivoin & opettavaisin taiteilijatapaaminen.... 22 Pistepirkko poppoon Keräsen broidisten kera. Kiitoksia Artova häppeningistä. Asko ja P-K Keränen: Ilta kirjastossa, miten riemastuttava ilta kirjastossa, myös osin haikea. Varsinainen muusikkotapaaminen ja taiteentekijöiden tapaaminen, ja symbioosikin---- By Satu Ylavaara Photography 2018:
Tapaaminen, ja symbioosikin, jossa pohdittiin miksi nykyinen kylmä valo joka ei tuo tuskan hikeä soittajan hipiälle saa myös äänen kuulostamaan huonommalta ;= jos se nyt mitenkään on mahdollista.... No pain, no gain...
Mitä eroja on analogisella kaudella ja digitaalisella, miten esim puhelinta voi käyttää taiteen tekemiseen ja piisien - se on yksi väline muiden, vanhempien joukossa. Miten soutaa, huopaa, luovia pirstaleisessa modernissa digitaalisessa viidakossa, jossa on niin paljon eri mahdollisuuksia, tehdä eri versioita, ja aina voi varmuuskopioida, ja jakaa...
Pojilla oli sopivasti perspektiiviä taiteensa tekemiseen, sekä tarvittva ironia, välillä oltiin kuin stand up showssa jossa on oikesti hauskaa, lohkaisuja, anekdootteja, jakamista ja yllätyksiä.
Birdyn studiotarina kuultiin ja nähtiin viideosta harvinaisia pätkiä. Minulle tuo piisi Birdy on niin kuin itkuvirsi, positiivisesti, kylmät väreet tulee pohkeisiin, ja muualle. Samalla siinä on barokin haikeutta, jotain joka on mennyt, sitä ei saa enää takaisin, mutta myös vaudevillen hassuttelua sekä charlestonin askeleita. Kuultiin mistä piisesitä ja riffeistä Frankenstein koostui -ja sehän on sopivaa kun paroni Frankenstein itsekin tykkäsi koota täydellisen teoksen eri lähteistä ja tähteistä ;)
Keräset muistelivat pyynnöstä mikä oli ensikosketus rockenrolliin, joka oli P-K:lla Slade, jonka laulajan syystä leikkasi itselleen Slade-otsatukn - toooosi lyhyen. Niin minäkin joskus, mutta meillä oli levyhyllyssä vain Sladest, hitit. Sladelta kuultiin Move over, joss on niin komeat basso ja tietysti kitara, joka teki P-K:hoin vaikutuksen. P-K näki Sladet Kuusrockissa 80-luvun alussa, minä näin Sladen vasta 90-luvulla Mustikkamaan ikimuistoisella juhannusfestarilla. Siihen aikaan ei festareita järjestetty hautausmaalla kuten nykyään... Kröhöm.
Pistepirkkojen eka levy minulla oli Piano, rumpu ja kukka. Eka keikka oli ikimuistoinen Yölinjalla Tamperella, nääs 1988. Ellei sitten Ilokivessä aiemmin. Vähän tuli mieleen Marxin veljekset oopperassa tai kilpa-ajoissa... Huikea musiikkitapahtuma, jossa ollaan jonkun harvinaisen, herkän, primitiivisen, raa´an, ja samalla tutun, nostalgian, mutta myös tulevaisuuden äärellä, ja se on jaettavissa. Meille kaikille ulkopuolisille oman tien kulkijoille oursidereille...
tapaaminen, ja symbioosikin, jossa pohdittiin miksi nykyinen kylmä valo joka ei tuo tuskan hikeä soittajan hipiälle saa myös äänen kuulostamaan huonommalta ;= jos se nyt mitenkään on mahdollista.... No pain, no gain...
Mitä eroja on analogisella kaudella ja digitaalisella, miten esim puhelinta voi käyttää taiteen tekemiseen ja piisien - se on yksi väline muiden, vanhempien joukossa. Miten soutaa, huopaa, luovia pirstaleisessa modernissa digitaalisessa viidakossa, jossa on niin paljon eri mahdollisuuksia, tehdä eri versioita, ja aina voi varmuuskopioida, ja jakaa... Pojilla oli sopivasti perspektiiviä taiteensa tekemiseen, sekä tarvittva ironia, välillä oltiin kuin stand up showssa jossa on oikesti hauskaa, lohkaisuja, anekdootteja, jakamista ja yllätyksiä. Birdyn studiotarina kuultiin ja nähtiin viideosta harvinaisia pätkiä. Minulle tuo piisi Birdy on niin kuin itkuvirsi, positiivisesti, kylmät väreet tulee pohkeisiin, ja muualle. Samalla siinä on barokin haikeutta, jotain joka on mennyt, sitä ei saa enää takaisin, mutta myös vaudevillen hassuttelua sekä charlestonin askeleita. Kuultiin mistä piisesitä ja riffeistä Frankenstein koostui -ja sehän on sopivaa kun paroni Frankenstein itsekin tykkäsi koota täydellisen teoksen eri lähteistä ja tähteistä ;)
Keräset muistelivat pyynnöstä mikä oli ensikosketus rockenrolliin, joka oli P-K:lla Slade, jonka laulajan syystä leikkasi itselleen Slade-otsatukn - toooosi lyhyen. Niin minäkin joskus, mutta meillä oli levyhyllyssä vain Sladest, hitit. Sladelta kuultiin Move over, joss on niin komeat basso ja tietysti kitara, joka teki P-K:hoin vaikutuksen. P-K näki Sladet Kuusrockissa 80-luvun alussa, minä näin Sladen vasta 90-luvulla Mustikkamaan ikimuistoisella juhannusfestarilla. Siihen aikaan ei festareita järjestetty hautausmaalla kuten nykyään... Kröhöm. Pistepirkkojen eka levy minulla oli Piano, rumpu ja kukka. Eka keikka oli ikimuistoinen Yölinjalla Tamperella, nääs 1988. Ellei sitten Ilokivessä aiemmin.
Vähän tuli mieleen Marxin veljekset oopperassa tai kilpa-ajoissa... Huikea musiikkitapahtuma, jossa ollaan jonkun harvinaisen, herkän, primitiivisen, raa´an, ja samalla tutun, nostalgian, mutta myös tulevaisuuden äärellä, ja se on jaettavissa. Meille kaikille ulkopuolisille oman tien kulkijoille oursidereille...
Erityisen hieno keikka, paineeton ja lungi katsaus Stenforsin suvun musisointiin kolmessa eri tsetissä akustisesta bluesiin, kantriin ja juurevaan rokettirolliin... Nasty Suicidea olen valokuvannut ainakin Demolition 23 keikoista lähtien. Osalla meistä oli mm Venus Loon ja Innerspacemen -bändien sinkkuja mukana, jotta Freba eli Frej Stenfors kirjoittaisi niihen nimmarit - hänen orkestereitaan kun olivat. Mukaan kulkeutui myös hienoa Cheap and Nasty ja Jan Stenfors sinkkuja ja cd:t, jotta Nasse-setä raapustaisi nimet. Piisilistoilla oli niin Link Wrayta, CCR:ää, kuin Jan Stenforsin sooloa, Cheap and Nastyä, ja Innerspecemeniäkin. Vettä satoi paikoitellen terassilla. Akustinen tsetti alkoi Marc Bolanin kimaltelevalla neroudella... Glam rock 70-luvun alussa ei ollut pelkkää kimalletta purkkaa tolppakorkoja ja peiliin tuijottelua, pintaa, vaan myös syvällisempää, kenties psykedeelistä matkaa itseensä, ja sukupuoleensa, ja monelaista rajojen ylittämistä...
Nasty Suiciden ( Jan Stenfors, kitara, laulu ) kera esiintyi myös pikkuveljensä Frej Stenfors ( rummut, laulu ) ja isobroidinsa Nisse Stenfors ( basso, laulu) poikineen eli Jonatan Stenfors ( kitara ), sekä Nassen tytär Jasmine Finn ( laulu ), ja puoliso Minna Kairisalo-Stenfors ( koskettimet, laulu ). Erityisen komeasti Stenforsin veljekset lauloivat neliäänisesti kuten olisivat Coenin veljesten elokuvassa Voi veljet, missä lienet?
By Satu Ylavaara Photography 2018:
